PALVELUT

Missiomme on parantaa rakennetun ympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta laaja-alaisin palveluin lähtötilanteen selvityksestä aina korjausten jälkeisiin laadunvarmistustoiminpiteisiin saakka.

Kuntotutkimus

Kuntotutkimuksen tarkoituksena on selvittää rakennuksen rakenteiden kuntoa ja toteutustapaa. Kuntotutkimukset antavat tietoa tutkittavien rakenteiden kunnosta sekä lähtötiedot mahdollisille korjauksille. Kuntotutkimus voi olla osa rakennuksen perushuoltoa tai korjausta edeltävää lähtötietojen keräämistä. Kuntotutkimuksia voivat olla esimerkiksi kosteus- ja lämpötekninen tai betonijulkisivun kuntotutkimukset.

Tutkimukset aloitetaan aina tutustumalla kohteen olemassa oleviin dokumentteihin, kuten rakennusaikaisiin piirustuksiin sekä mahdollisesti aikaisemmin suoritettuihin selvityksiin. Rakenteiden toteutusta ja kuntoa arvioidaan kuntotutkimusmenetelmin, joita ovat mm. rakenneavaukset, rakenteiden olosuhdemittaukset sekä rakennusmateriaalinäytteet.

Tuloksien perusteella voidaan arvioida tutkitun kohteen kuntoa rakenneosittain. Tutkimuksista kirjoitetaan tutkimusselostus jossa annetaan periaatteelliset ratkaisut todettujen vaurioiden poistamiseen sekä uusien rakenteiden suunnitteluun.

Termi sisäilmatekninen kuntotutkimus sekoittuu puhekielessä usein sisäilmatutkimuksen kanssa. Kuntotutkimus on sisäilmatutkimusta laajempi kokonaisuus, jossa tutkitaan sisäilman lisäksi rakenteiden ja rakennuksen taloteknisten järjestelmien toteutustapaa ja kuntoa, usein rakenteita avaavin toimenpitein. Sisäilmatutkimuksessa tutkitaan pelkästään sisäilmanlaatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä rakenteita rikkomattomin menetelmin. Sisäilmatutkimus onkin usein vain yksi osa sisäilmateknistä kuntotutkimusta. (lisää sisäilmatutkimuksesta voit lukea sivuillamme osoitteessa: https://www.rta.fi/palvelut/sisailmatutkimukset/).   

Miika Natunen
Jussi Mutikainen
Tutkimusinsinööri RI, RTA, AHA, RFS (v+), KVKS (v)
JOENSUUN TOIMISTO

Päätoimipiste:
Hietalantie 7
80710 Lehmo

TAMPEREEN TOIMISTO

Technopolis Yliopistonrinne
Kalevantie 2
33100 Tampere

KUOPION TOIMISTO

Novapolis Lentokapteeni
Kapteeninväylä 5
70900 Toivala

RTA Suomi